maanantai, 18. kesäkuu 2007

Kuningattaren täytekakkua


Viikonloppuna oli aihetta juhlaan, joten täytyihin sitä kakkukin leipoa. Miltei aina teen täytekakun levynä, paistuu nopeasti ja varmasti  kypsäksi. Näin tehden ei myöskään voi väittää että täytekakun leipominen veisi liikaa aikaa! Olen tämän taidon äidiltäni oppinut. Pienestä asti olen toiminut kakkupohjien vatkaajana.

Täytteeksi tällä kertaa halusin jotain hieman uutta ja erilaista. Vadelmaa ja suklaamoussea, päälle sitten kotimaisia mansikoita kun nyt kuitenkin niiden sesonkia eletään sekä suklaarouhetta ja kermavaahtoa. Hyvää oli ja kovasti kehuja keräsi. Tykkäsin itsekin. Makeaa suklaamoussea hyvin tasapainottu hieman kirpeä vadelma. Yön yli jääkaapissa ja maut tasoittuu. Tuoreet mansikat nyt on aina tuoreita mansikoita...

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sotke jauhot ja leivinjauhe keskenään, lisää siivilän läpi varovasti nostellen. Laita pellille leivinpaperi ja levitä taikina tasaisesti. Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia riippuen uunistasi. Kumoa leivinliinalle ja irrota leivinpaperi varovasti, kostuttaminen auttaa hieman. Anna jäähtyä.

Vadelmasurvos
250g pakastevadelmia
0,5 dl vettä
0,5dl sokeria

Keitellään hiljaisella tulella kattilassa sopivaksi  muhjuksi.

Suklaamousse
300g tummaa suklaa
3dl vispikermaa
kaksi hyppysellistä sokeria
3 liivatetta

Laita liivakot kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää hieman jäähtynyt suklaa rivakasti nostellen joukkoon. Lisää sokeria makusi mukaan. Sulata liivakot tilkassa vettä (alkuperäinen ohje kehoitti käyttämään appelsiinimehua). Lisää suklaakermaseokseen ohuena nauhana. Laita noin puoleksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.

Kakun kokoaminen: Leikkaa kakkulevy sopiviksi paloiksi riippuen tarjoiluastiastasi. (Itse tein kolmikerroksisen.) Kostuta maidolla johon olet hieman lisännyt vaniljasokeria. Vadelmaa, suklaamoussea ja uusi kerros. Toista. Malta odottaa yön yli ja nauti seuraavana päivänä hyvässä seurassa hyvän kahvin kanssa. Luonnollisestikin kakku koristellaan vasta hieman ennen tarjoilua.






maanantai, 19. helmikuu 2007

Vuohenjuustoa


Minun on tehnyt monta viikkoa mieli vuohenjuustoa, mutta olen arastellut sen ostamista. Kaupan paketit näyttävät niin valtavilta yhdelle naiselle. Pastanjauhajat ajoivat kuitenkin mielitekoni äärimmillään ja niinpä rohkaistuin tänään kaupassa. Tosin valintani osui ehkä vähän harhaan. Valitsemassani juustossa oli mielestäni vähän liian hyökkäävä villantuoksu ja -maku. Mutta tällaista siitä valmistui:

Vuohenjuustoa
Kirsikkatomaatteja
Sipulia
Öljyä
Pippuria
Suolaa

Tuorepastaa

Leikkaa juustosta paksuja siivuja, kirsikkatomaatit puoliksi ja puolikkaan keltasipulin ohuiksi siivuiksi. Tomaatin ja sipulin päälle öljyä, vähän suolaa ja runsaasti mustapippuria.  Uuniin 225 asteeseen ylätasolle. Anna olla  uunissa  niin kauan että juusto alkaa sulaa ja tomaatti sekä sipuli pehmenee. Keitä tuorepasta. Yhdistä isolle pastalautaselle ja nauti heti.

Helppoa ja ihan hyvää. Vaatii tosin hieman jalostusta. Mutta kivaa vaihtelua pastakastikemössöille joita usein tulee pyöräytettyä pannulla. Uunissa maut pysyvät jotenkin enemmän irrallaan.

Mietin, että ohuiksi siivuiksi vedelty porkkana voisi toimia aika hyvin? Öljyä, suolaa, pippuria, timjamia, rakuunaa ja uuniin? Täytyy kokeilla.



sunnuntai, 18. helmikuu 2007

Tervetuloa peremmälle!


Tästä se alkaa. Olen toistaiseksi kahden talouden välillä pomppiva nuorikko. Pienestä asti olen seurannut kaikki mahdolliset ruokaohjelmat telkkarista, ja viime kuukausina kiinnostunut toteuttamaan ideoita omassa keittiössä. Välillä loihdin ruokaa niistä aineista mitä kaapissa sattuu olemaan. Luovuus ei siis ole vieras meillä. Välillä lopputulos on katastrofi, välillä löytyy uusia suosikkeja.

Huseeraan kahdessa keittiössä. Keittiö nro 1 on pienen yksiön pieni keittokomero, missä valmistuu ruokaa yleensä yhdelle naiselle. Näistä kahdesta keittiöstä kokeilevampi ja siten myös epävarmemmin toimiva.  Keittiö nro 2 on puolestaan perhekaksion tilava keittiö. Täällä valmistuu perinteisemmät viikonloppuruuat, joihin yritän välillä salakavalasti ujuttaa hieman uusia makuja ja ideoita. Keittiön nurkassa aterioi vielä kissa, joka on välillä mahdottoman ronkeli ruokansa suhteen.

Katsotaan millaisen sopan saan tälle kertaa aikaiseksi. Tervetuloa!

P.s. Sivun ulkoasu kehittyy jossain vaiheessa.